KALASTUSLUPATILANNE (By pj Ari Pajukoski)

http://www.kko.fi/36983.htm

Yllä olevasta linkistä voi tutustua käsittämättömään korkeimman oikeuden päätökseen, joka syntyi äänestyksellä äänin 2-3. Päätös oli siis erimielinen.

Tämä siis tarkoittaa sitä, että kun henkilö käyttää kalastusopasta tai venetaksia (miehitettynä vuokrattua vuokravenettä tms) kalastaessaan, hänellä ei ole oikeutta käyttää ostamaansa viehelupaa, vaan hänen täytyy hankkia vesialueen omistajan lupa kalastamiseen. Ilman opasta vieheluvalla voidaan kalastaa käytännössä katsoen kaikkialla (ei erityiskalastuskohteissa ja lohi- ja siikapitoisissa virtavesissä).

Suomen kalastusopaskilta ry on ajanut kalastuslain muuttamista siten, että ihmisten oikeutta käyttää kalastaessaan apuna miehitettyä vuokravenettä ja opasta ei rajoitettaisi, vaan vieheluvalla voisi kalastaa myös näissä tilanteissa. Kilta on käynyt neuvottelemassa eduskuntaryhmien kanssa asiasta. Vahva tuntemus killan hallituksella on, että mikäli kalastuslain muutosesitys saadaan aikaiseksi, ovat asiaa vastustamassa vain RKP ja yksittäiset kansanedustajat.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila lupasi viedä asian eteenpäin ja kertoi että RKP ei voi lain etenemistä estää. Niin vain kuitenkin kävi, että RKP ja ammattikalastajat saivat lakiesityksen eteenpäin menon estettyä ja siten Anttila joutui pettämään lupauksensa. Tämä nyt ei tosin ole poliitikolta mitenkään tavatonta.
MMM on kuitenkin lakiesityksen valmistellut, mutta se ei tunnu etenevän nykyisessä hallituksessa, eikä etene varmaan missään hallituksessa, jossa RKP on mukana. Myös ammattikalastajien suhtautuminen on käsittämätöntä. Ammattikalastuksen merkitys kansantaloudessa on koko ajan vähenemässä, mutta vapaa-ajankalastuksen ja erityisesti kalastusmatkailun merkitys koko ajan kasvanut.

Käytännössä vahvin tuki on tullut Erkki Pulliaiselta (vihr) ja Kari Rajamäeltä (SDP). Kari Rajamäki on juuri kysynyt Anttilalta asiasta (lue). Myös Marja Tiura (kok) on julkisesti puolustanut asiaamme. Varsin vahvasti asiaa vastustavat tietysti RKP:n kansanedustajat ja esimerkiksi Pertti Hemmilä (kok) Varsinais-Suomesta. Perussuomalaisilta saimme myös täyden tuen.

Niin kauan, kuin RKP on hallituksessa, on aika toivotonta saada asiaa eteenpäin hallituksen kautta. Toiveissa tietysti on, että vaalien jälkeen tilanne saattaa muuttua.

Tähän mennessä kaikki taistelut lupa-asian muuttamiseksi on siis hävitty, mutta sissitoiminta jatkuu niin kauan kuin Kalastusopaskilta on olemassa.

Rymättylässä 12.9.2010

Puheenjohtaja Ari Pajukoski

 

Ministeriölle annettu lausunto kalastuslupa-asiassa

Kokouksen 26.3.2011 tuloksena annettu tiedote asiasta