| KALASTUSOPPAAN
SERTIFIOINTI |
 |
Kalastusoppaan sertifikaatti on
osoitus siitä, että tietty henkilö on suorittanut
sertifioinnin. Sitä ei myönnetä yritykselle yleisesti.
Monissa isoissa yrityksissä saattaa siis olla yksi opas (tai on
joskus ollut), joka on suorittanut sertifioinnin. Nämä
yritykset saattavat siis käyttää markkinoinnissaan
sertifikaattia, vaikka siihen ei olisi siinä mittakaavassa
oikeutta.
Sertifioinnin puuttuminen ei
myöskään ole osoitus siitä, etteikö opas olisi pätevä.
Sertifioinnin toteutustapa joitakin vuosia sitten herätti
osassa oppaita epäluuloja ja ristiriitoja. Tästä syystä osa
oppaista on tähän asti boikotoinut järjestelmää. Jatkossa
sertifioinnin toteutus uusiutuu ja on varmasti kaikkien
hyväksymä.
Järjestelmä uusiutuu
Kalastusmatkailun osaamiskeskus KAAOS
ry ja Visit Finland ovat sopineet kalastusmatkailuyritysten
laadun kehittämisestä kansallisella tasolla.
Kalastusmatkailuyritys, jolla ei vielä ole laatujärjestelmää,
voi hakeutua kansalliseen Laatutonni -valmennusohjelmaan.
Ohjelman kesto on noin vuosi.
Kalastusmatkailuyritys, jolla jo on toiminnassa oleva laatujärjestelmä
ja siitä on näyttöä 2 vuoden ajalta, voi hakeutua
kansalliseen Laatutonni -ohjelmaan yrityksen toiminnan
arvioinnin kautta (yhden päivän auditointi).
Laatutonnin valmennuksen aikana ja ohjelman suorittamisen jälkeen
kalastusmatkailuyritys on velvoitettu käyttämään
LaatuVerkkoa asiakastyytyväisyyspalautteen mittaamisessa.
LaatuVerkko edesauttaa yrityksen kehittämistä
reaaliaikaisesti.
www.laatutonni.fi
www.laatuverkko.fi
|